perjantai 28. toukokuuta 2010

Lonkkakuvauksessa

Tänä aamuna klo 9.00 Maunolle oli varattu lonkkakuvausaika Akuuttiin. Sasu lähti mukaan henkiseksi tueksi, kuvaajaksi ja muutenkin ylimääräiseksi käsipariksi.

Ensin Mauno sai reisilihakseen nukutusaineen. Piikki ei näyttänyt sattuvan, tosin olen huomannut että Maunolla on aika korkea kivunnäyttämiskynnys. Pientä kirpaisua se ei välttämättä ilmoita mitenkään. Piikityksen jälkeen Mauno sai vielä kävellä omin jaloin röntgenhuoneeseen, missä tulikin pian uni silmään. Vähän ihmeissään näytti olevan olotilastaan ja huolestuneena yritti jatkaa sinnittelyä. Ensin alka lähtivät takajalat ja hetken Mauno näytti hieman saksanpaimenkoiralta. :D Lopulta uni tuli mamman sylissä. :)



Kuvauksen ajaksi Mauno laitettiin pöydälle selälleen 'kouruun', jossa maatessaan näytti kyllä ihan reppanalta! Kuvauksen ajaksi huoneeseen jäivät vain eläinlääkäri ja ilmeisesti avustaja. Meidän ohjattiin odottelemaan toiseen huoneeseen. Kuvaus kesti varmaan viitisen minuuttia, mutta tuntui kyllä pitkältä ajalta! :D




Ja tässä sitten tulos, eli Maunon lonkat:




Eläinlääkäri (Veera Varo) kommentoi lonkkia seuraavasti: lonkkanivelet istuvat hyvin maljoihin, löysyyttä ei ole. Maljat saattavat olla aavistuksen matalat, ts. lonkkanivelpallukan keskikohta saattaa tulla maljan ulkoreunan ulkopuolelle. Mikäli näin on, voi tulos laskea jopa C:hen. Mutta mikäli keskikohta ei mene ulkoreunan yli, tulos on todennäköisesti B. Kuitenkin lonkat näyttivät hänen mielestään niin hyviltä, etteivät ne haittaa koiran elämää mitenkään. Ja se on se uutinen, minkä minä halusin kuulla. :D :D Niin ja odotellaan nyt se virallinen lausunto Kennelliitosta, nämä ovat ihan epävirallisia arvailuja. :)

Loppupäivä menee 'pappakoiralla' toipuessa narkoosin tuomasta krapulasta. Luvassa paljon silittelyä ja rauhallista oleskelua. Ja iltapäivällä päivän ensimmäinen ateria, nälkä on varmasti kova. :)

3 kommenttia:

  1. Mä olinkin kokonaan unohtanut tän teidän blokin, pitääkin taas ruveta seuraamaan :)
    Terkkuja Maunolle ja Mikolle!
    T: Johanna H

    VastaaPoista
  2. Hyvä ettei ole sen ihmeempiä lonkissa! :) On kyllä niin hellyyttävän näköinen valkoturkki kuvissa että. Tsemppiä teille treenailuihin ja jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Kiva että meidän blogilla on lukijoita. :) Kiitoksia tsempeistä ja terkuista! -S&M

    VastaaPoista