lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pitkästä aikaa TERVEHDYS!

Onpahan vierähtänyt tovi jos toinenkin, suomeksi sanottuna yli vuosi viimeisestä päivityksestä. Elämämme onkin muuttunut aika paljon Helsinkiin muuton myötä, minun on täytynyt totutella työelämän alkamiseen ja Maunon jokapäiväiseen yksinolovuoroonsa. Välillä olen itkenyt valkoisen turkin märäksi, kun työelämässä oleminen on todella erilaista kuin vapaampi ja huolettomampi opiskelijaelämä. Parempaa tassuterapeuttia kuin Mauno saa etsimällä hakea, niin kärsivällisesti se istuu vieressä ja painaa kuononsa syliini kun olen surullinen.

Kuitenkin olemme viihtyneet Helsinkin päässä yllättävän hyvin, ja muutto on tuntunut oikealta ratkaisulta tässä elämänvaiheessa. Mukavia juttuja on tapahtunut paljonkin ja elämä kantaa. :)

Tauolla olevan pelastushaun tilalle olemme aloittaneet kaverikoiratoiminnan. Testauksen kautta pääsimme mukaan Itä-Helsingin kaverikoiraryhmään ja käymme joka toinen viikko ilahduttamassa mummoja ja pappoja (ja hoitajia) Kallion Diakonissakodissa. Matka vierailulle taittuu bussi-metro-yhdistelmällä, ja täytyy sanoa että rauhallisempaa matkustajaa saa hakea. Mitkään liukkaat lattiat, metron kolinat, Wilma Schlizewskin puuterihuisku-koirat tai innokkaasti tervehtivät lapset eivät Maunoa järkytä. :)

Toinen uusi harrastuksemme on rally-toko. Etelä-Rannikon Tassutiimin kurssilla ollaan perehdytty tähän hauskaan mutta melkoisen vaikeaan lajiin. Tekemisen ohessa kun pitäisi muistaa lukea kylttien ohjeet ja Mauno on päättänyt ettei jaksa keskittyä rataan ellei porhalleta tuhatta ja sataa eteenpäin. :D

Lisää kuulumisia myöhemmin, terveisiä kaikille ihanille blogimme lukijoille! <3


Pikaisen kuva-arkiston selaamisen tulos: Mauno viime keväänä jossain päin Helsingin keskustaa vettä nauttimassa. :)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Mauno --> Helsinki



Maailmankirjat taitavat olla sekaisin, meidän lauma lähtee nimittäin ruuhkasuomeen.. Täällä muuttolaatikoiden seassa parhaillaan ihmetellään elämää. Mauno on osallistunut muuttoon mm. seisomalla AINA eessä kun on kuskattu tavaroita ja silppuamalla pahvinkeräyksen sisältöä helpommin maatuvaan olomuotoon. Juuri nyt pieni reissu-koira nukkuu sikeästi päikkäreitä, nähden varmaan unta tulevista leikkihetkistä bestis-Niilan kanssa, joka muutti Helsinkiin jo puoli vuotta sitten. Mahtaa olla riemu rajaton kun poijjaat hoksaavat näkevänsä toisiaan viikoittain. <3

Me muutetaan Lauttasaareen, netistä löytyi tällaisia kuvia:






Vihreääkin väriä näkyy ilmakuvassa mukavasti, tuskin maltetaan odottaa kävelyjä uusissa maisemissa.

Peko-porukalta tulleen toiveen innoittamana yritän päivitellä blogia ahkerammin kuin kerran puolessa vuodessa. ;) Mutta nyt taas pakkaamaan!

torstai 28. lokakuuta 2010

Valkoturkkeja kaksin kappalein



Meillä oli ilo saada Maunon siskokulta Keiju hoitoon joksikin aikaa. Niin ihana tyttö Keiju on, ettei ole mitään kiirettä kotiinmenolla. ;) Jännitin, kuinka koirat käyttäytyisivät sisätiloissa, mutta tosi rauhallista on ollut. Keijun omassa laumassa on viisi koiraa, joten neiti on tottunut olemaan rauhassa muiden seurassa. Maunolle on tehnyt niin hyvää opetella koirien kieltä siskon kanssa ja tottua siihen ettei aina voi leikkiä vaikka samassa huushollissa ollaankin. Myös kaksinolo on sujunut mallikkaasti, mitään vahinkoja ei ole sisällä tullut. Taitavat nukkua kuin tukit ne muutamat tunnit kun päivittäin käyn asioilla.

On ollut hauska ajella harrastuksiin kahden valkoisen kuonon huurustaessa auton takalasia. Tokossa ja hakutreeneissä ollaan jo käyty ja tänään suunnataan hallille tokon vapaavuorolle. Keijutti on osoittautunut ahneeksi ja helposti motivoitavaksi tytteliksi, jota on ilo kouluttaa. :) Maukusti-murkku on melkoinen jääräjörrikkä siskoonsa verrattuna.. ;)




Keiju!

Mauno ja Keiju merenrannassa


Valjakontynkää..

torstai 14. lokakuuta 2010

Lunta ja hakua!


Ensilumi on satanut ja lumijedi on päässyt lempipuuhaansa lumensyöntiin. Hieman on kuono vielä tottumaton hiutaleisiin, nuuskuttelun välissä kuuluu aivastuksia kun haituvat eksyvät nokkaa kutittamaan.


Tiistain hakutreeneissä Mauno sai isomman etsintävuoron. Pyysin treeniä jossa olisi tyhjää aluetta (hallittavuuden ja luoksetulon harjoittelu) ja 1-2 maalia (haukkuilmaisu). Treenit pidettiin Juurussuon takamaastoissa minne ajelimme kieli keskellä suuta kesärenkailla..

Mauno pääsi heti tositoimiin ja lähdimme koko treeniporukka metsään valkoisen pelastajan perässä. Kati ja Mitra toimivat suunnistajina ja näyttivät tarkastettavan alueen gepsistä. Alue oli kolmiomainen metsäalue, joka rajautui kahdelta puolen ojaan ja yhdeltä tiehen. Laajutta alueella oli noin 150 x 200 m. Yhteistuumin päädyimme suunnitelmaan halkaista alue ensin tieltä pystysuunnassa kohti kärkipistettä ja sitten siksakkaamista takaisin kohti lähtöpistettä.

Koska en tiennyt maalien sijaintia jouduin tarkkailemaan koiraa tiiviisti etten sössisi luoksetuloharjoituksilla sen maaleille menoa. Sain kuitenkin muutaman hyvän luoksetulon kolmion kärkipistettä kohti kuljettaessa ja palkkasin Maunon reilusti makupaloilla. Vähintään yhtä tärkeää kuin maalien löytyminen kun on se, että koirani ei sinkoa kesken etsinnän naapuripitäjään..

Kolmion kärkeen tultaessa Mauno kävi nuuskimassa alueen rajana ollutta leveähköä ojaa. Myöhemmin sain selville, että sillä oli tässä vaiheessa jo hajua maalista. Katsoimme jälleen gepsistä suunnitelmaa ja päätin että jatkamme kärkireunan tutkimista ettei alueelle jää koluamatonta nurkkausta. Näytin Maunolle suunnan ja se ponkaisikin rankakasan yli ja suuntasi heti kohti ojaa. Silloin huomasin minäkin ojassa puoliksi makaavan peitetyn maalimiehen, jonka saapas huljui vedessä. Annoin koiran ratkaista tilanteen ja hetken ojan leveyttä mittailtuaan se ponkaisi yli kohti maalia. Vähän aikaa maalia nuuskittuaan Mauno aloitti haukkumaan harvakseltaan. Olin noin viiden metrin päässä joten Maunolla oli selvä näköyhteys minuun. Yritin kuitenkin pysyä passiivisena ja antaa maalin tehdä työnsä. Koska en nähnyt kuka maalina oli, meillä kun on välillä ihan vieraitakin maalimiehiä, muutaman haukun jälkeen aloin kehua Maunoa sanallisesti ja kävellä kohti maalia. Siinä samassa maalikin heräsi henkiin ja palkkasi koiran. Tuttu maalihan se oli ja olisi palkannut heti seuraavasta haukusta ellen olisi ehtinyt hätäillä väliin.. Kuitenkin oli upeaa huomata kuinka Mauno ratkaisi monta asiaa ihan itsenäisesti. Vesistön ylitys, peitetty maali (Maunolla ei juurikaan ollut), mitäs-tässä-pitikään-tehdä- AI NIIN HAUKKUA, ja maalilla pysyminen ja haukun jatkaminen vaikka heti ei elonmerkkiä näkynytkään.

Pari kertaa alueen siksakattua löytyi toinen maali. Mauno lähti alueen ulkopuolelle sivuojan toiselle puolelle enkä hetkeen nähnyt missä se oli tai mitä se oli tekemässä. Ehdin jo huutakiin sitä, en onneksi kutsua kuitenkaan luokse, kun kuulin komeita haukahduksia. Maalilla oli, ei epäilystäkään siitä. Tuuli oli tuonut hajun aluerajan toiselle puolelle joten Mauno suunnisti maalille sen takia sitä kautta. Maalimies epäili koiran tulleen loppumatkan jälkeä seuraamalla mutta hienosti löydetty jokatapauksessa. Mauno on onneksi todella vahva sekä ilma- että maavainussa. Hieman oli maalimies joutunut avustamaan haukuissa namipurkkia vilauttamalla, ja olinhan minäkin melko kaukana tässä vaiheessa. Aikaa treeniin kului kaikkiaan puolisen tuntia. Hieno murkku-ipana! <3

Jatkossa Maunolle voisi alkaa vahvistamaan haukkua vaikken minä ole näköpiirissä. Ehkä jotain treenejä, jossa olen selvästi kauempana, ehkä näköesteen takana, mutta ilmestyn paikalle kun ilmaisu on tehty ja namipurkki aukaistu. Ja haukkua pitäisi muistaa treenata viikkotreenien ulkopuolellakin..

maanantai 13. syyskuuta 2010

Taas ollaan treenailtu!

7.9 Haku

Maunolle otin ilmaisutreeniä kolmella maalilla.

1.Näkölähtö, näki kun maali juoksi n. 10 m päähän. Haukkui tosi hyvin!
2.'Näkölähtö', mutta Mauno ei nähnyt mihin maali meni piiloon, ilmaisi hyvin.
3.Pieni etsintä, teki innolla töitä mutta ilmaisu jäi hieman heikommaksi. Maalikin oli ihan uusi henkilö Maunolle.


6.9 Toko

Kouluttajat eivät päässeet tällä kerralla paikalle, mutta treenit olivat silti opettavaiset. Treenasin Hennan kanssa, jolta sain todella hyviä vinkkejä mm. takapalkkauksen opettamisessa.
Ensin otettiin paikallamakuu. Maunon keskittymiskyky oli vähän huteraa, vaikeuksia maahanmenossa. Täytynee ottaa lyhyempiä paikallaoloja, ettei harjoituksesta tule vastenmielinen.
Otettiin takapalkkausta ekan kerran. Liikkeestä seisomista ja vapautus takana olevalle purkille. Mauno tykkäsi tosi paljon tästä jännittävästä palkkausmuodosta, ja mietinkin että tätä voisi soveltaa moneen liikkeeseen.



3.9 Agility

Mentiin rata, jossa oli paljon Maunon lemppariesteitä: putkia. :) Radalla oli myös piilokulmia putkille menoissa, joista Mauno suoriutui tosi hyvin. Ekan kerran kokeiltiin myös pöytä-estettä. Mauno ei suostunut hyppäämään pöydälle, mutta kiipesi sinne matalamman pöydän kautta. Treeniä hyppyihin..

31.8 Haku

Treenattiin Pikkaralassa, tuuli heikkoa, n. 12 C.
Maunolla oli pidempi etsintävuoro. Kokeenomainen treeni, ilman ilmaisuvaatimuksia. Alue oli n. 250 x 200 m kokoinen väliin tihästikin puustottunut mäkinen hiekkamonttu. Alueella 3 maalia, joista yksi Maunolle entuudestaan tuntematon. Siksakattiin alue Tiinan toimiessa kartanlukijana. Mauno haki hajuapuja kiipeämällä monta kertaa Montun reunoille tähyilemään. Työskentelyaika oli 30 min, ja hienosti Mauno jaksoi puurtaa loppuun asti. Kaikki maalit löytyivät ja yhdelle Mauno jopa haukkui oma-aloitteisesti. :)


30.8 Toko

Paikkamakuu n. 2 min, nousi ylös kahdesti, haisteli kovasti ilmaa.
Lämmiteltiin tekemällä n. 10 minuutin juoksulenkki läheisellä pururadalla. Otettiin treenien aiheeksi hyppyeste, jota ei oltu vielä tokossa kokeiltu. Hyppy (35 cm) viisi kertaa, nami hypyn toisella puolella. Kokeiltiin vielä ilman namia, jolloin keskittyminen herpaantui ja Mauno livisti nuuhkimaan kentän reunustan puskaa.. Luoksepäästävyystreeni meni tosi hienosti, Mauno on kehittynyt ja osaa jo istua melkein paikoillaan kun tullaan silittämään.

27.8 Agility

Rata, jolla paljon hyppyjä (40 cm), putkia ja kontaktiesteistä A ja puomi. Hypyt kulkivat hyvin, putkissa vähän sooloilua, meni monta kertaa saman esteen. Kontaktiesteet menivät hyvin.

24.8 Haku

Ilmaisutreeniä karkaavalla maalilla. Maali siis meni näkölähdöllä, Mauno päästettiin haukkumaan ja jos haukku herpaantui maali karkasti n. 10 metrin päähän. Lisäksi kaksi maalia soramonttuun. Lopuksi perusriekunnat Demin kanssa.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Viime aikojen treenejä

Kesälomat on vietetty ja olemme palanneet takaisin treeneihin. Noin kuukauden treenitauko teki meille molemmille hyvää ja nyt olemme aloittaneet syksyn treenit innokkaasti. :) Olen siirtynyt takaisin vanhaan hyvään ruutuvihkoaikaan ja merkinnyt sinne lyhyesti aina treenien päätteeksi tunnelmia.

2.8.2010
TOKO
18 C

-takana kk treenitauko

o Ohitustilanteita seuraamisessa
>vähän kontaktiongelmaa, keskittyi muihin koiriin

o Paikkamakuu
>palkkasin kolmesti n. 10 s paikallaolon jälkeen, meni tosi hyvin

o Luoksepäästävyys
>hökelsi, toisella kerralla kiinnitin huomion namiin, meni hyvin.

o 'Seuraamisesta' seisomaan jäämistä
>Mauno tuntui pitävän tästä, piti hyvin kontaktia

o Luoksetulo
>yksi luoksetulo, tosi vauhdikas ja iloinen :)

Treeneistä jäi mukava olo!

------

3.8.2010
HAKU
17 C


@Ulmajan soramontut

o 2 maalia vesimonttujen reunoilla, aika haastava treeni

o ei otettu ilmaisua, suorapalkalla. Toinen maali sai pari pientä haukahdusta.

Treenien jälkeen lenkille Demin ja Tiinan kans. Demiä ja minua pisti ampiainen, Mauno löysi jonkun saaliin ja tuli verissäpäin (onnellisena..) takaisin puskasta. Aikamoinen comeback treeneihin.. ;)

--------------

6.8.2010
AGILITY

o 4 hypyn sarjoja, hypyt tosi matalalla ja lähekkäin
>eka suoritus hyvä, toisessa pudotti esteen, kolmannessa yritti kiertää pudottamansa esteen, viides meni nappiin

o kontaktiesteiden harjoittelua, puomi x 3, keinu x 3 (ei annettu iskeytyä maahan), A x 3
>nautti tosi paljon kontaktiesteistä, etenkin A-esteestä

Mukava treeni!

---------------

9.8.2010
TOKO
19 C, pilvistä

-Päivällä pari pientä seuraamisharjoitusta naksuttimella, katsekontaktin vahvistamista

o Paikkamakuu n. 2 min.
>palkkasin n. 4 kertaa, koira melko rauhaton (lähellä agility-kisat ja paljon hulinaa)

o katsekontaktia perusasennossa (naksuttimella)
>ok, keskittyi yllättävän hyvin

(tauko n. 10 min, kävelyä agi-kentän lähellä)

o Luoksetulo x 3 häirittynä (muut koirakot kujana ympärillä
>toisella kerralla meinas herpaantua katsomaan muita koiria, mutta tuli kutsuttaessa, muut kerrat meni hyvin, iloinen ja vauhdikas luoksetulo

Muista vaatia Maunolta yhtä hyviä suorituksia kentällä, kuin kotona. Haukulla komentamista ei pidä sallia kentällä, koska ei sallittua kotonakaan.





Sunnuntaina 8.8. kävimme Paula-kasvattajan luona Maunon sukutapaamisessa. Paikalla on koiria useassa polvessa, mm. Maunon mummo Venla, äiti Megis ja veljet Dumbo ja Möhkö sekä siskot Keiju ja Ruuti. Kuvassa Dumbo ja Mauno, mikä yhdennäköisyys! :)

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Video näyttelystä

http://www.youtube.com/watch?v=E7ps6q9xKP0

Videolla esiintyvät Mauno ja Yaki (Snowmist Vested Interest) :)